Varhaiskasvatuslain mukainen muistutus ja kantelu

Lapsella on oikeus turvalliseen ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Joskus kuitenkin huoltajilla herää varhaiskasvatusta koskevia kysymyksiä tai tyytymättömyyttä toimintaan. Näissä tilanteissa kannattaa asian selvittämiseksi olla ensisijaisesti yhteydessä varhaiskasvatuksen henkilökuntaan tai tarvittaessa varhaiskasvatusyksikön johtajaan tai hyvinvointijohtajaan. Jos asiat eivät omassa varhaiskasvatuspaikassa selviä keskustelemalla, huoltajien on mahdollista tehdä asiasta muistutus varhaiskasvatuksen johtavalle viranhaltijalle (Varhaiskasvatuslaki 54§). Muistutus on kantelua nopeampi tapa saada vastaus asiaasi. Sinulla on myös oikeus kannella asiasta Lupa- ja valvontavirastoon.

Muistutuksen tekeminen

  1.  Asiakas laatii muistutuksen lomakkeella Varhaiskasvatuslain mukainen muistutus.pdf. Muistutuksen voi tehdä myös vapaamuotoisena kirjeenä. 
  2. Muistutuksessa kannattaa kertoa mahdollisimman yksityiskohtaisesti, mihin asiaan tai asioihin on tyytymätön. Muistutuksen tekemiseen ei ole säädetty määräaikaa, mutta se on hyvä tehdä mahdollisimman pian asioiden käsittelyn helpottamiseksi. 
  3. Muistutus osoitetaan Pyhäjärven kaupungille.  
  4. Asiakas palauttaa täytetyn lomakkeen osoitteeseen: Pyhäjärven kaupunki, Hyvinvointipalvelut, Ollintie 26, 86800 Pyhäsalmi. Tietosuojan vuoksi emme suosittele sähköpostin käyttöä. 
  5. Muistutus käsitellään pääsääntöisesti kuukauden kuluessa muistutuksen tekemisestä, ellei kyseessä ole vakiintunut loma-aika, jolloin vastausaika saattaa olla pidempi. Mikäli asian selvittäminen vaatii pidemmän ajan, ilmoitetaan arvioitu käsittelyaika muistutuksen tekijälle. 

Muistutukseen annetaan perusteltu vastaus, josta selviää, miten muistutusasiaa on selvitetty ja millaisiin jatkotoimiin muistutus on mahdollisesti johtanut. 

Muistutukseen annettuun vastaukseen ei saa hakea muutosta valittamalla. 

Näin teet kantelun Lupa- ja valvontavirastoon:

Jos olet tehnyt muistutuksen, odota vastauksen saapumista ennen kuin teet mahdollisen kantelun. Muistutuksen tekeminen ei vaikuta oikeuteesi kannella asiasta Lupa- ja valvontavirastolle.

Tee kantelu ensisijaisesti sähköisessä asiointipalvelussa. Sähköisen asiointipalvelun käyttö edellyttää Suomi.fi-tunnistautumista, johon voit käyttää verkkopankkitunnuksia, mobiilivarmennetta tai muuta tunnistusvälinettä.

Sähköisen kantelun käsittelyssä tarvitaan seuraavat tiedot: 

  • omat yhteystietosi 
  • varhaiskasvatuksen asiakkaan tiedot 
  • kantelun kohde eli varhaiskasvatuspaikka 
  • tapahtuma-aika 
  • mahdollisimman tarkka kuvaus tapahtuneesta 
  • perustelut sille, miksi katsot toiminnan tai menettelyn olleen lainvastaista, virheellistä tai epäasianmukaista 
  • tieto siitä, onko asiaa aiemmin käsitelty muistutuksena tai kanteluna, tai käsitteleekö joku muu viranomainen sitä parhaillaan. 

Liitä kanteluun: 

  • aiemmin tekemäsi muistutus ja siihen saatu vastaus (jos saatavilla) 
  • muut asiakirjat, jotka voivat olla asian käsittelyn kannalta tarpeellisia. 

Jos et pysty käyttämään sähköistä asiointipalvelua, voit tehdä kantelun myös vapaamuotoisesti sähköpostilla tai postitse Lupa- ja valvontaviraston kirjaamoon. Muista mainita kantelussa kaikki yllä mainitut tiedot.  

Tarkemmat ohjeet kantelun tekemiseen löydät yleiseltä kantelusivulta. 

Kantelun toimittaminen
Jos et pysty käyttämään kantelulomakkeita, voit lähettää asiasi salattuna sähköpostina kirjaamoon Turvaviesti-palvelun kautta. 

Sähköposti: kirjaamoatlvv.fi (kirjaamo[at]lvv[dot]fi)