Etusivu > Elinkeino
Elinkeino

MONIALAISTA OSAAMISTA

Pyhäsalmi Mine Oy:n (Inmet Mining Co.) kaivos kaupunkimme suurimpana teollisena työnantajana tarjoaa työtä yli 210 henkilölle. Useat paikkakuntamme metallialan yrityksistä tekevät alihankintatöitä kaivokselle.

Muuta korkeatasoista metallialan osaamista on esimerkiksi Pikapaja Oy:llä, joka on hydraulisylintereitä ja harjakoneita valmistava vientiyritys. 

Pyhäjärvellä on Keski-Pohjanmaan suurimmat metsävarat ja puuvarannon kasvu on noin 400 000 m3 vuodessa. Kaupungissamme toimivista alan yrityksistä merkittävimpiä ovat PRT-Wood Oy:n saha ja Lameltec Oy.

Paikkakuntamme alueella on noin 200 maatilaa, joista 80 harjoittaa kotieläintaloutta. Pyhäjärvi on tunnettu herkullisista mansikoista, luomuherukoista ja vihanneksista.  Rönkön Puutarhat Oy kasvattaa läpi vuoden biolämmöllä kurkkuja ja tomaatteja ilman kemiallisia torjunta-aineita.  Rönkön Kukkatarhat Oy on erikoistunut ruukkukukkien ja ryhmäkasvien kasvattamiseen.

Seutukunnan kehittämisyhtiö Nihak Oy neuvoo elinkeinoasioissa ja hallinnoi elinkeinoelämän kehittämishankkeita. Pyhäjärven Kehitys Oy vuokraa ja rakennuttaa toimitiloja. Pyhäjärven kaupunki kuuluu EU:n tavoite 1 -alueeseen, mikä takaa yrityksille parhaat elinkeinopoliittiset edut.

 

Kuva: Jari Kokkonen